perjantai 27. syyskuuta 2013

Matin kuulumisia ja höpöttelyä

En olekkaan Matista kirjoittanut pitkään aikaan, joten ehkä olisi aika kerrata sen kuulumisia. Ruunalla on kaikki hyvin, hieman pulleassa kunnossa, mikä on ymmärrettävää. Viikonloppuisin, kun olen päässyt vähän ratsastamaan, on hevosella ollut tosi hyvä keskittyminen. Tuntuu, että Matti työskentelee hyvällä motivaatiolla, vaikka Matissa onkin kova läpiratsastaminen, silti alan ymmärtää, miten paljon se onkaan muuttunut 4 ja puolessa vuodessa. Kotiin on aina aivan mahtavaa mennä, koska ikävä on todella hurja joka viikko! Eräs lauantai, kun oli opintopäivä ja olin 2 viikkoa Ruovedellä, niin kyllä siinä alkoi kaivata omaa hevostaan. Tallilla Matti kerjää huomiota ja tuntuu niin ponikokoiselta! Täällä olen tottunut menemään reilusti yli 165cm hevosilla ja pojallahan on korkeutta hieman alle 155cm. Parasta kuitenkin on mennä tutun hevosen selkään, siellä selässä tuntuu niin kotoiselta, enkä ikinä tahtoisi lopettaa ratsastusta. Pian onneksi on syysloma!


Asuntolaelämänkin on aika mahtavaa, en kadu tippaakaan, että päädyin tänne. On tullut naurettua törkeen paljon, juteltu asioista maan ja taivaan väliltä yms. Huonona puolena voisin sanoa nukkuunmeno ajoista, sillä ne venyvät aina siihen 23-24 asti. Varsinkin kun tällä viikolla on koeviikko, niin luen varmaan naama kirjassa kiinni siihen puoleenyöhön asti. Tuntuu, että täällä olisin asunut jo kauan, mutta todellisuudessa aikaa on mennyt hieman yli kuukausi.

Ekat välikokeetkin on takana, ihan hyvällä menestyksellä! Sijoitus oli siis 4/13 ja prosentteja 61,3. Radassahan oli petrattavaa, mutta tuo oli elämäni ehkä toinen tai kolmas HeB koulurata. Olen muutenkin todella tykästynyt Jussiin, todella herkkä ratsastaa, antamatta kuitenkaan mitään ilmaiseksi ja olenkin tunneilla oppinut todella paljon uutta. Jää nähtäväksi kuka esteillä säväyttää, sillä ensi viikolla alkaakin kauan odotettu estejakso! Siitä puheenollen, en välttämättä saa kuvaajaa joka tunniksi, joten sen myötä alan ehkäpä innostumaan videoiden teosta. Videoiden tekemiseen menee vaan muutama tunti aina aikaa ja koulunhan pitäisi mennä videoiden edelle. Tuolla oikealla palkissa onkin kysely, tahdotteko nähdä lisää ratsastusvideoita. Minun piti tehdä Myday tällä viikolla, mutta koska on koeviikko, se venyy ensi viikolle, sillä videolla näkyisi vaan lukemista ja syömistä...

Ensi jakson lukujärjestys, minulla ei tosin ole tuota CEN1. 

Tuossa muuten se turvonnut jalka, joka alkaa oleen jo parempaan päin :)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Keskiviikon rataharjoitus video Jussilla!

Tässä lupaamani video keskiviikon kouluratsastus reeneistä. Torstaina välikokeessa ratsastettiin He:B merkin kouluohjelma ja prosentteja sain 61,3% ja sijoitus oli neljännes. Tyytyväinen olen! :)

torstai 19. syyskuuta 2013

Ensimmäinen kouluratsastuksen välikoe takana

Huh, nyt on rata ratsastettu ja ihan ok mielillä.Lyhyesti kerrottuna verkassa Jussi tuntui aika hyvältä, oli paremmin avuilla kuin eilen. Itselleni tuotti tuo oikea jalka ongelmia, sillä saapas mahtui juuri ja juuri jalkaan, mutta tämän takia, en pystynyt liikuttamaan kunnolla nilkasta alaspäin. Verkassa tein aivan perus juttuja, siirtymisiä, taivutteluita, sekä temponvaihteluita. Lähdin neljäntenä, joka minulle kyllä sopi hyvin, sain muutaman radan katsoa etukäteen. Itse radalla olisi tarvittu enemmän tarkkaavaisuutta, Jussi oli kuitenkin aivan mahtavasti avuilla, joten kokonaisuus oli ihan siedettävä. Lisäykset meni ihan ok, sekä siirrtymiset. Iloinen oon myös siitä, että suoralla linjalla ei kiemuroitu niin paljon kuin ennen. Parannusta oli siis tullut ja tästä on hyvä jatkaa estejaksolle!
Teknisiä ongelmia on videon kanssa, joten hävettää taas selittää, että se tulee ehkä sunnuntaina...
Hieno tervehdys :D

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ratareeniä Jussilla ja pieni tapaturma

Radan opettelu check, reenit check ja niin eespäin. Pääsin tänään siis liikuttamaan Jussia ja treenaamaan rataa ja paremminhan se meni kuin eilen. Laukkojen jälkeen sain sen paremmin kiinni, väistöt onnistuivat paremmin ja samoiten lisättyravi yms. Iloinen olen! :) Olisi tulossa myös videomateriaalia, mutta ehdin editoimaan vasta huomenna, joten nyt joudutte tyytymään taas vain kuviin.
Askelta löytyy! Itse olin aivan untamolla tuossa vaiheessa

Tänään kävi pieni kömmellys, olin hyppäämässä Jussin selkään, kun se pelästyi ja hyppäsi suoraan oikean jalkani päälle. Jalka vain turpoo ja turpoo. Saapas ei mene jalkaan, kävely todella hankalaa, joten saa nähdä miten huomisesta selviän. "Ei kipuu, ei hyötyy"! 

tiistai 17. syyskuuta 2013

Peppu penkkiin mars!

Tänään oli tunti Jussilla, jossa mentiin helppo B:n radan joitakin kohtia. Keskityin heti alkutunnista, että saisin sen pehmeäksi ja hyväksi molempiin suuntiin. Hommaa hankaloitti se, että edellispäivänä Jussilla oli ollut vapaa päivä, joten sai tehdä reilusti puolipidätteitä. Välillä takapää eli omaa elämäänsä, kun Jussilla muutenkin saa olla tarkkana niiden pohkeiden kanssa. Itselläni tulee ongelmaksi se, että kun yritän pitää jalat tasaisena, alan puristaa polvella, joten silloin viimeistään kaikki menee pieleen.

Tehtii käyntitehtävänä väistöjä etuosa uraa seuraten. Jussi oli paljon parempi oikeaan kierroseen, siinä täytyy vain varoa, ettei aleta väistämään liian jyrkästi. Toiseen suuntaan oli ongelmia saada kaula suoraan, mutta asia korjaantui ohjan ja pohkeen tuella, jotka itse unohdan liiankin usein!
Ensinmäinen ravitehtävä oli voltit, joita on kaksi kappaltta, jotka ovat radassakin mukana. Ensin annoin vähän Jussin juosta, joten voltti oli soikio, mutta asia oli helppo korjata ja mukavasti sainkin haluamani reaktion sisäpohkeen kautta. Itse täytyy varoa etten kaadu, vaan nostan sen sisäkyljen ylös...

Laukannostoja harjoiteltiin myös, itse olen jotenkin todellinen tunari niissä Jussin kanssa, sillä yritän säätää ulkopohkeella jotain omaani, mutta tänään keskityin hyviin valmisteluihin ja laukat nousikin ihan mukavasti. Noston jälkeen täytyy olla nopea, ettei hevonen ehdi edelleni ja ns. karkaa avuilta. Laukka oli itsessään tosi mukavaa, mutta kulmissa täytyy varoa, etten lähde ylitaivuttamaan.
      Seuraavana olikin asia, jota kammoksun ehkä eniten radassa, nimittäin keskiravi, koska tuntuu, että pompin kuin perunasäkki, mutta tänään saatiin todella hyviä neuvoja Eevalta, jotka tietty auttoivat. Eeva siinä tosin vähän naureskeli, että kuski jännittää itsensä, joten tottakai pompin ja tottahan tuo on. Täytyisi vain olla rennosti ja ratsastaa. Itse aina väännän helpoista asioista niin vaikeita. Ravia saisi olla enemmän keskiravissa, mutta johtuu siitä, kun jäykistyn.

Alettiin laukassakin menemään lävistäjää ja siitä tuli Jussin kanssa osittain pelkkää sotkua. Hevonen odotti, että laukka vaihdettaisiin ja laukka meni siinä aivan penkin alle. Jäi laukkaamaan tyhjänä ja raviinkin siirtyminen tuotti ongelmia. Jussin kanssa helposti jää seisomaan jalustimille, joten yritin todella tsempata, että saataisiin hyvä tahti laukan jälkeen raviin, mutta hieman mönkään ne meni....
Lopussa tehtiin lävistäjä linjaa, niin, että keskellä pysähdys. Tässä meni vähän Jussilla hermo ja peräpää oli aivan vinossa! Eevakin sanoi, että verkassa ei kannata todellakaan paljoa pysähdellä. Pysähdyksessä pohkeet lähellä, kädet rauhallisina ja mahdollisimman paljon istuntaa. Tunnilta sain siis todella paljon vinkkejä ja mikä parasta, pystyn ehkä huomenna liikuttamaan Jussin, joten voin ratsastaa radan läpi ja korjailla virheitä. Ihan mahtavaa! :)

maanantai 16. syyskuuta 2013

Homma hanskassa, hanskat hukassa

Taas starttaa viikko asuntolassa ja eilen pääsinkin hyppäämään Karkilla, jota on aika paljon blogissa esiintynyt. Tykkään hypätä Karkilla, sillä on aivan mahtava imu esteelle, mutta on kaikkea muuta kuin helppo!
Verkkasin sitä kentällä ja virtaa tuntui olevan, varsinkin kun pujottelin paljon esteiden lähellä. Laukka olikin aivan turboa ja reilusti sai ottaa hevosta kiinni. Menin alkuun vain pieniä ristikoita ja ensimmäiset lähestymiset, niin kuin aina, menivät pieleen, mutta saatiin kuitenkin pari hyvää verkkahyppyä.

Alettiin ajallaan hyppäämään rataa, ensin hyvin matalana (n.50-60cm) ja sitten nostettiin n.60-70cm. Radassa ei ollut muita ongelmia kuin jarrut. Toisaalta, jos vertasi viime hyppykertaan, oli hevonen paremmin lapasessa ja joissakin väleissä sain ihan jees hevosen takaisin. Radassa oli yksi hieman erilaisempi este, tukki jonka päällä oli sitten puomi. Mentiin se hienosti ekalla yli, mutta tämä oli este jolle sain todella tehdä töitä, ettei menty rynnimällä läpi. Tukin jälkeen tuli pysty, jonka välissä piti ottaa kiinni. Alkuun ei meinannut tulla mitään, mutta neuvojen ansiosta saatiin pari hyvää hyppyä.

Lopussa hyppäsin parisen kertaa yksittäisen pystyn, joka oli suunnilleen pyöristettynä 90cm ja otettiin siihen ensimmäisellä kerralla kielto, koska itse lopetin ratsastamisen kahta askelta ennen estettä. Seuraaville kerroilla päästiinkin yli ja jäi kyllä tosi makea fiilis hypyistä, vaikka itselläni on vielä petrattavaa esteistunnasta. Noh, kohta onneksi alkaa estejakso!
Pahoittelen kuvien laatua ja vähäisyyttä, järkkäri petti pahasta, sää oli hyvin huono... 






Huomenna olisi kai tarkoituksena mennä Jussilla! Nyt on pakko palata koulujuttuihin, täytyisi englannin työ saada tehtyä :)

lauantai 14. syyskuuta 2013

Puhelinkuvia

Moikka kaikki! Päätin tänään näyttää teille puhelinkuvia, mitä olen tässä ottanut ja jättänyt blogissa julkaisematta. Tänään pitkästä aikaa kotona ja tallillekkin viimein pääsin Matin luokse, ikävä oli! Matti oli yllättävän jees ratsastaa :)