perjantai 7. maaliskuuta 2014

Poneilua ja erikoisesteitä

Vihdoin taas viikonloppu ja minullakin on motivaatiota kirjoitella tänne.
En siis mennyt ollenkaan tällä viikolla Masilla, sillä hänen omistajansa oli lomalla ja pääsi itse ratsasamaan hevosta. Itse jatkan taas ensi viikolla ja kyllä täytyy myöntää, että hieman on outoa kun ei tarvitse aikatauluttaa päiviä, vaikka liikuttelinkin hevosia maanantaina ja keksiviikkona. Kerron lyhyesti kuulumisia kuvien ja videon kera.

Maanantaina päätin ratsastaa pitkästä aikaa Sirulla ja olin ihan tyytyväinen. Laukassa Sirun sisälapa pääsi karkailemaan ja laukka ei ollut ihan niin pyörivää mitä olisin halunnut. Liikutusalueellakin oli tosin paljon porukkaa, joten kunnon tehtävän tekemiseen ei ollut tilaa. Ravissa sain kuitenkin hyvin työskenneltyä Sirun kanssa ja välillä tuli ihan jees pätkiä. Hieman hakusessa ratsastus oli, kun olin tottunut Matilla humputtelemaan hiihtolomalla.

Tiistaina päästiin taas puomitunneille, jolle taas sain Ossin. Menin Ossille viime estetunninkin ja ihastuin hevoseen. Puomitehtävässä piti pidentää, sekä lyhentää askelta. Sain hyvin lyhennettyä, mutta pidentäminen ei onnistunut ihan niin hyvin. Ravi muuttui löhinnä vain hätäiseksi, mutta askeleen pituus ei muuttunut. Ossia sai jopa puomeillekkin jo tsempata, enkä ikinä täysin ollut tyytyväinen.

Keskiviikkona pääsin taas pitkästä aikaa menemään poneilla, kun pääsin liikuttamaan Nikiä! Tämä oli itselleni uusi tapaus ratsuna. Ja kiitos kovasti Lauralle, kun antoi minun liikuttaa ponia, vaikka itse olisi halunnut... Tuli kuitenkin taas todettua, että ponit eivät ehkä ole mua varten. Käynti oli ihan okei, hieman vetelää, mutta ratsastettavissa. Ravi oli helppoa istua, ja tuli hetkiä, jolloin Niki kulki pyöreästi, mutta tuli hetkiä, että meno näytti ihan hirveältä. En osannut ratsastaa ravissa, missä ei ole "kunnon" liikettä, sillä olen niin tottunut hevosiin. Laukassa olinkin sitten ihan hukassa, se oli lyhyttä, tököttävää laukkaa, missä en osannut ratsastaa. Niki oli ihan mukava poni, muttei ihan mua varten :D

Torstaina päästiin hyppäämään erikoisesteitä Ossin kanssa! Alkuverkat meni ihan hyvin, sillä nykyään tiedän, miten Ossia kannattaa ratsastaa. Laukassa meillä on tosin vain yksi vaihde, mennään lujaa ja vedetään mutkat suoriksi. Laukassa Ossi punkee todella paljon sisäpohjetta vasten, mutta itse täytyy vaan ratsastaa.
Ossi on siitä todella kiva hevonen, että se tarvitsee paljon tsemppausta ennen estettä ja itsehän olen tottunut askelta ennen estettä lopettamaan ratsastamisen. Ossista kuitenkin huomaa, milloin se on epäröimässä ja milloin siihen voi luottaa. Mutta te näätte videolta enemmän, kieltoja tuli ja yhteinen rytmi oli hukassa, mutta huonoja päiviä sattuu...

Onnistuin taas luomaan hieman sekavan postauksen, mutta oli kunnolla materiaalia blogiin niin oli kiva kirjoitella. Viikonloppuna ei taidakkaan tulla muita postauksia, sillä on jälleen paljon kouluhommia, joten täytyy katsoa milloin seuraavan kerran pääsen kirjoittelemaan :)

1 kommentti:

  1. Tekisit joskus mydayn kuvina, että näkisi miten sun arki siellä menee (:
    ja ois kiva jos jaksaisit kirjoittaa masista uuden esittelypostauksen, ku toi vanha on nii lyhyt ja varmaan osaat jo kertoo siinä enempi =)

    VastaaPoista