sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Tutussa ja turvallisessa selässä jälleen

Heippa kaikille! Oon ollut eilen ja tänään tosi hyvällä päällä, eilen aamulla käytiin ottamaan passikuvat, jonka jälkeen Tokmannin kautta kotiin. Kotona en kauaa ehtinyt olla, sillä lähdettiin katsomaan autoa. Kyseessä oli Nissan primera 1.6, mutta tämä auto oli aivan täysin kelvoton, joten se auton katsominen jäi lyhyeksi ja en uskonutkaan, että ensimmäinen auto nappaisi heti. Auton katsomisen jälkeen pääsin tallilla ratsastelemaan Matilla 2 viikon jälkeen.

Sekä eilen, että tänään Matti on ollut todella rauhallinen ja rento ratsastaa! Eilen kenttä oli hyvässä kunnossa, tänään osa siitä oli hieman kova, mutta kuitenkin siinä pääsi ottamaan käyntiä ja ravia. Alusta loppuun Matti on työskennellyt hyvällä motivaatiolla ja vaikka sillä on menty vähän rennommin, on pojasta tullut todella rauhallinen. Olen kuitenkin huomannut sen, että kun siirryimme Matin kanssa kuolaimettomiin, on se alkanut hieman painamaan oikealle kädelle, mutta tämä on todella pieni ongelma ja en ole todellakaan harkinnut siirtymistä takaisin kuolaimellisiin suitsiin. Pärjään Matin kanssa nykyisillä suitsilla hyvin ja Mattikin selvästi enemmän tykkää siitä, ettei suussa ole mitään ylimääräistä.
Vaikka olen tehnyt sen kanssa helppoja tehtäviä, on se kuitenkin osoittanut, että on kehittynyt hyvään suuntaan. Lisäksi Matti keskittyy enemmän minuun, kuin siihen mitä ympärillä tapahtuu.
Tallilla on ihana viettää aikaa kun huomaa, että Matti on edelleen rajojaan kokeileva "nuorukainen" ja sen selkä tuntuu aina yhtä tutulta, olenhan siinä yli 5 vuotta istunut.
Kuvat ovat eiliseltä ratsastuskerralta

Tänään onkin taas aika palala Ruovedelle, missä odottaakin Masin uusi kuntoutusvaihe. Laukkareenit maastossa! Palaillaan sitten ensi viikolla :)

7 kommenttia:

  1. Upeeta, että näkee viel jonkun joka ratsastaa ex-ravuria sen hevosen ehdoilla. Yleensä näkee ku niille tungetaan kaiken maailman apuohjia ja pakotetaan liikkumaan ´´hienosti´´. toi sun hevonen näyttää tyytyväiseltä

    VastaaPoista
  2. Voisinko kysyä muutaman kysymyksen ratsastuslukiosta?:) Koulun puolesta saa ratsastaa 2 kertaa viikossa tunnilla, mutta saako halukkaat siis ratsastaa itsenäisesti muulloinkin? Kuinka paljon on mahdollista ratsastaa itsenäisesti ja saako silloin hypätä? Jos ottaa tallilta hoitohevosen, niin hoidetaanko sitä joka päivä ja kuuluuko hoitoon liikutus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysy toki :)
      Yleensä tallille tulee ma-to tuntilistan alapuolelle liikutuslista, mistä saa valita ketä menisi liikuttamaan. Hevosia saa liikuttaa tiettynä ajankohtana, joka vaihtelee mutta yleensä klo 16 eteenpäin. Hypätä ei saa, mutta sileällä saa liikuttaa, sekä lähteä maastoon. . Itsenäisesti saa ratsastaa tavallaan niin paljon kuin ehtii tuona "liikutusajankohtana", mutta joskus liikutuslistassa on hyvin niukasti hevosia, joskus taas niitä on paljonkin.

      Itse en tiedä noista tuntsareiden hoitohevoskuvioista hirveästi tiedä. "Sinun" hoitohevosesi tietty kävisi tunneilla (varsinkin jos sattuu olemaan suosittu hevonen), joten omasta mielestäni liikutus ei kuulu hoitamiseen. En siis osaa kunnolla vastata tuohon hoitohevos kysymykseen :D

      Poista
  3. Henski tuo toi potta mukanas ku palailet lomilta ruhalaa. ;o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hieno, sun täytyy alkaa käyttää sitä, muute et voi olla mun polleposses enää! :DD Onks toi semmone mis on sitä krokokuvioo vai onks tos vaan noi dimangit? :o Näytät asialliselta ku sul on musta hattu. Se pukee sua. Mitähä muuta tähän viel keksis... Timantit on ikuisia? ;)

      Ei kai mitään oikeeta syytä oo, mut, mun mieliks? :))) < kato mun kolmaria !!

      Poista
    2. Toi on samanlainen ku Emmalla mutta vaan mustana. Eli on siinä myös sitä kuvio. :D oon turtunu siihe ruskeeseen kypärää, se on paljo kevympi ku toi, tosin se on mulle jokseenkin iso :D kattoo ny lähteekö toi mukaa... Ps. Oon aina ihaillut sun kolmaria.

      Poista