sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Viikon kuulumiset!

Iloisesti voin ilmoittaa, että itselläni alkoi eilen hiihtoloma! Parasta tässä on se, että saan ratsastella Mattia koko viikon ja lisäksi saa nukkua pitkään. Ja tottakai on aikaa päivitellä blogia.

Olin viime tiistaina kahdella tunnilla, jossa oli siis kuitenkin sama aihe, eli puomeilla kontrolliharjoituksia. Ensimmäisen tunnin menin Sylvanilla ja tehtävät onnistuivat todella hyvin! Sain Syltyn kääntymään ja tuossa pysähdys-laukannosto-pysähdys- tehtävässä meillä oli jarrut hyvin toiminnassa. 
Toisen tunnin menin Masilla ja kyseessä oli ensimmäiset kerrat puomeilla sen kanssa. Mietin ennen tuntia, että kuinkahan paljon Masi mahtaa kuumua, sillä olen huomannut, ettei sen suosikkeihin kuulu tiheästi suoritetut laukannostot. Verkassa Masi oli todella mukava, käytti takapäätään ja kulki rennosti. Puomeilla aluksi haparoitiin, koska en itse rentouttanut kättä, mutta kun tajusin itse keskittyä tehtävään, sain Masin ketterästi käännettyä. 
Laukkatehtävässä Masi yllätti ja pysyi hyvinkin maltillisena. Laukannostot sujuivat hyvin, puomin jälkeen laukka pääsi hiemän pitkäksi ja aluksi en saanut pysäytettyä Masia oikeaan kohtaan. Muutaman kerran jälkeen sain laukan rytmin pidettyä lyhyenä, joten pysäyttäminenkin helpottui. Yhden kerran Masi lähti ennen laukannostoa peruuttelemaan, mutta se saatiin korjattua ja olin todella tyytyväinen! Loppuraveissa meno oli taas rennon letkeää.


Keskiviikkona menin Masilla kevyesti kaikki askellajit läpi ja tavoittelin vain rentoutta ja aktiivista takapäätä. Torstaina nimittäin pääsin ensimmäinen kerran Masilla menemään laukkatreenin. Tämän hoidin silloin pellolla, joka oli vielä suhteellisen hyvässä kunnossa. Kävelin alkuun kymmenisen minuuttia ja ravasin suht saman verran. Laukkatehtävässä mennään 600m 1 minuutissa, jonka jälkeen parin minuutin ravipalautus ja taas 600m 1 minuutissa, laukan täytyy olla todella rauhallista. Noh, harvoinpa olen ratsastanut hevosella, joka on mennyt laukkaa rauhallisesti suoralla pellolla. Masikaan ei ollut poikkeus. Ensimmäisella laukkakerralla mentiin kyllä todella hyvin rauhallista ja lyhyttä laukkaa, mutta toisella kerralla Masi keräsi jo paineita ja sain kyllä tehdä töitä, ettei oltaisi kaahotettu. 
Nostan todellakin hattua kenttäratsastajille, jotka pystyvät olemaan kevyessä istunnassa todella kauan. Itselläni alkoi hapottaa 600m jälkeen, Masi oli suht vahvasti menossa eteenpäin ja itse yritin kaikin keinoin saada sitä lyhennettyä. Mukava reenihän siinä itsellenikin tuli...

Laukkareenien jälkeen sain uuden tuttavuuden estetunnille, Ossin. Olin nähnyt monet kerrat kun Ossilla oli ratsastettu ja tulin hieman harhaluuloiseksi. Taas kuitenkin todettiin, ettei saisi muodostaa ennakkoluuloja. Alussa olin hieman hukassa, koska minulla ei ollut hajua miten Ossi "toimii", mutta nopeasti aloin ymmärtämään ja heti ekojen hyppyjen jälkeen olin todella rakastunut koko hevoseen! Laukka oli tasaista ja hypyt olivat omaan mieleeni todella pyöreitä. Meillä oli aiheena sarjat, mutta siihen oli yhdistettyä myös linjoja ja lopussa mentiin rataa, mikä oli itseni mielestä ihan super kiva! Alussa piti tykittää vähän lujempaa, mutta lopussa piti saada takaisin suht rauhallinen rytmi. Pari kertaa otettiin kieltoja ensimmäiselle sarjalle, mutta tsemppaamalla päästiin hyvin niiden yli. Ossi oli justiinsa mun tyyppinen hevonen esteille, hyvin menossa eteenpäin ja sai enemmän ottaa kiinni kuin potkia eteenpäin.

No jos mentäisiin taas toisiin aiheisiin. Saavuin perjantaina Nokialle viettämään hiihtolomaa ja samana päivänä sain vaatetilauksen. Tilasin vaatteita SportDirectistä, josta tilaan lähes aina kaikki hupparini, lökärini yms rennot vaatteet. Siellä on todella halpaa, toimitus pelittää ja lisäksi itse pidän siellä myytävistä vaatteista.
Pierre Cardin neulepaita 9,54€. Otin siitä hyvin isoa kokoa, mutta ei se livenä ihan noin pitkä ole miltä näyttää
SoulCal sininen huppari 12€
SoulCal swetari 12€, tämä on malliltaan hieman pidempi, mutta ei onneksi kuitenkaan liian pitkä
SoulCal harmaa huppari 12€, ehdottomast lemppari!

Lonsdalen lökärit 13,19€
kuva sportdirectin sivuilta
Lisäksi viisi kappaletta valkoisia sukkia
Lisäksi ollaan nyt katottu mulle aika aktiivisesti autoa ja tänään käytiin katsomassa yhtä Ford Escordia vuosimallia 2000. Autossahan ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta se oli pienehkö pupetti, joka jäi itseäni hieman kalvamaan.
Huomenna lähdetään lisäksi katsomaan Ford Focusta. Meillä on joskus aikoinaan ollut kyseinen auto ja vaikka se ei muotoilultaan vastaa hirveästi sellaista mitä haen, olen kuitenkin innoissani menossa katsomaan sitä. Ensi viikolle voin lupailla lisäksi Matista taas postausta ja tänään huomasin sen, että oli kerännyt painetta, joten huomenna täytyy mennä vähän rankempi reeni.

Minä jatkan tästä yöunille :)

7 kommenttia:

  1. Voitko tehdä minulle bannerin? jos annat sp osoitteesi niin voitaisi jutella lisää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tehdä :) s-posti on hennamakinen@suomi24.fi

      Poista
  2. Minä vaihdan ensi syksynä teidän heppalukioon. On ollut täältä kiva lueskella millaista siellä on:) Ensi viikon keskiviikkona tulen tutustumaan paikkaan. Ei kyllä millään malttaisi odottaa syksyyn :D Oletko lukion ekalla vai tokalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu kiva kuulla, täällä on kyllä ihan huippua :) lisäksi kiva saada tänne syksyllä uusia naamoja. Itse olen ekalla luokalla vaikka minun pitäisi olla jo kakkosella,mutta oon käynyt kymppiluokan :)

      Poista
    2. Aa, okei :) Mä tuun sinne kolmoselle, mut käyn sitte 4 vuoteen lukion, niin kerkee siellä heppailla tarpeeks:P Paljonko siellä on yhteensä ratsastuslinjalaisia?

      Poista
    3. Nykyisiä kakkosia jotka ovat ratsastuslinjalla taitaa olla joku 6 ja meitä ykkösii ratsastuslinjalla on 12 :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista